Veela

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Harry Potter -ilmiö antaa suomalaisille käyttöön uusia etunimiä, kuten vaikkapa Hermione. Toinen on Veela, jonka kantajia on siunaantunut jo yhdeksän, ensimmäinen vuonna 2001. Veelat ovat vaaleita, tavattoman kauniita seireenejä, jotka saavat tanssillaan yleisön pauloihinsa. Vela-nimisiä Suomessa on neljä (2/2). Nimi lienee peräisin espanjan kynttilää tarkoittavasta sanasta 'vela'.

Muita äänteellisesti samaan liittyviä nimiä ovat vaikkapa polkupyöriinkin assosioituva Velo (yksi nainen), Velja (kaksi miestä) ja Veljo (22 miestä). Velu-nimisiä on peräti 109 kappaletta, mutta sen alkuperä lienee jossain muualla.


(JURI NUMMELIN 9.5.2005)



Vuoden lopussa 2007 Veela-nimisiä oli Suomessa Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan 17.

Syyskuun lopussa 2008 Veela-nimisiä oli Suomessa Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan 21.

18.5.2009 oli Väestörekisterissämme 26 Veelaa.

Joulukuun alussa 2009 nimenkantajia oli 28.

Heinäkuun loppuun mennessä 2012 nimi on valittu alle 33 kertaa.